Kuoron taiteellinen johtaja Kadri Joamets, puh 050 4988995

 

KADRI JOAMETS

Kadri Joamets on syntynyt vuonna 1973 Tartossa, Virossa. Musiikin parissa hän aloitti vuonna 1980. Aluksi instrumentteina olivat piano ja harmonikka. Kuoronjohdon opinnot hän aloitti vuonna 1988 Heino Ellerin konservatoriossa Tartossa. Heino Ellerin konservatorion jälkeen hän jatkoi kuoronjohdon opintojaan vuonna 1992 Tallinnassa Viron Musiikkiakatemiassa, valmistuen kuoronjohtajaksi vuonna 1998.

Lapin Lauluveikkoja Kadri Joamets on johtanut vuodesta 2004 lähtien vuoteen 2012 ja uudelleen vuoden 2016 alusta alkaen ja johtaa edelleen. Lapin Lauluveikkojen lisäksi hän johtaa Rovaniemellä Seitakuoroa ja Rovalan kuoroa. Kuorot ovat julkaisseet useita levyjä hänen johdollaan. Vuonna 2012 hän johti sekakuoroja Suomen Laulajien ja Soittajien liiton laulujuhlissa Kuopiossa.

Helmikuussa 2008 Osuuspankki myönsi hänelle Helmi-palkinnon tunnustuksena lappilaisen kulttuurielämän hyväksi tekemästään työstä. Vuonna 2009 hän vietti 10-vuotistaiteilijajuhlaansa Rovaniemellä. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin juhlakonsertti toukokuussa 2009 Rovaniemen kaupungin myöntämän kulttuuriavustuksen tuella. Syksyllä 2009 hänelle myönnettiin Rovaniemen kaupungin kulttuuritekopalkinto.

Lapin läänin taidetoimikunta palkitsi hänet Läänin kulttuuripalkinnolla loppuvuodesta 2009 ansiokkaasta työstä Läänin kulttuurielämän eteen.

Kadri Joametsin kuorot kuuluvat Rovaniemen Kansalaisopisto opintoryhmiin. Vuonna 2009 on hänet palkittu vuoden parhaimmaksi opettajaksi.

Kadri 2016 1


 


  
 

 


Kirjaudu

Käyttäjiä

Paikalla 28 vierasta ja ei kirjautuneita